Matkalla itselleen todeksi - eroon huijarisyndroomasta
Minulla oli halu kirjoittaa. Ajatus tuntui hauskalta, aiheita vilisi päässä ja sanaleikeistä ei ollut pulaa. Keksin liittää nettisivuilleni blogin. Ja sitten tapahtui jotain: en osaa enää kirjoittaa. Keskusteluryhmissä, muissa kommentointikanavissa tai sähköposteissa juttua soljuu liiankin kanssa, mutta blogin julkisuus nosti riman niin korkealle, että jähmetyin. Olen huolissani siitä, että en tiedä kaikkea mahdollista kirjoittamastani asiasta, joten kirjoittamisen sijaan uuvutan itseni haalimalla aiheesta kaiken mahdollisen tiedon. Lopputulos on se, että mikään alkuperäisistä ajatuksistani ei enää tunnu omalta ja kirjoittamisen arvoiselta. Enkä edes osaa kirjoittaa.
Huijarisyndrooma (Impostor Syndrome)
Tällä vaivalla on siis nimikin. Suomennos ei ole kovin onnistunut, sillä huijari tarkoittaa sanastossani henkilöä, joka huijaa tarkoituksellisesti, tavoitteenaan saada itselleen etua tai etuutta. Kyseessä on kuitenkin ajatusmalli, jossa henkilö todellisuuden vastaisesti olettaa olevansa riittämätön tai taitamaton roolissaan tai tehtävässään ja päässeensä asemaansa tuurilla. Hän myös pelkää jatkuvasti, että muut näkevät teeskentelyn lävitse hetkellä millä hyvänsä ja tunnistavat tuon vajavaisuuden.
Jo 1970-luvulla tunnistettu huijarisyndrooma on tapa reagoida asioihin, ei pysyvä persoonallisuuspiirre. Amerikkalaistutkimusten mukaan huijarisyndroomasta kärsii 40-70% ihmisistä jossain vaiheessa elämäänsä ja sitä esiintyy erityisesti lahjakkailla nuorilla naisilla. Minä törmäsin termiin ensimmäisen kerran introverttien ja erityisherkkien keskusteluissa, joissa teeskentelijäkokemukset tulevat huomattavan usein esille. Edit: Huijarisyndroomaa esiintyy siis myös miehillä, mutta todennäköisesti se tulee miehillä harvemmin julki, koska heikkoudeksi luettavaa tunnetta tai kokemusta ei myönnetä edes kyselytutkimuksissa tai luotettaville läheisille.
Huono itsetuntoko vain
Huijarisyndrooman määrittely on hankalaa, mutta taustalla on tavalla tai toisella huono itsetunto tai negatiivisesti harhainen minäkuva. Kaikki saavutettu tuntuu olevan sattumaa tai tuuria ja omia tuotoksiaan arvioi perfektionistin ja kuin luonnehäiriöisen (ja epätodellisen) kriitikon silmin. Pärjäämisen skaala rakentuu itsemääriteltyyn vertailuun, jossa hyväksyttävänä tavoitteena ja wannabe-haavekuvana ovat alan huippuosaajan saavutukset sekä kollegat, jotka ovat taidoiltaan ja varmuudeltaan kadonneet tavoittamattomiin.
Huijarisydroomasta kärsivät ovat haastavia johdettavia, koska he ovat liian kriittisiä omalle työlleen, uupuvat ylisuorittamisen, ylivalmistelun tai ylivarmistelun alle, eivätkä ole hyviä ottamaan vastaan kiittävää palautetta. He saattavat myös jättää hakematta haastavampiin, todellisia kykyjään vastaaviin työtehtäviin tai hakiessaan tyytyvät pienempään palkkaan kuin mitä muut pyytävät. Yksityisyrittäjällä voi olla vaikeuksia hinnoitella työpanostaan todenmukaisesti, suhteessa käytettyyn työaikaan ja työn todelliseen laatuun.
Paljastumisen pelko
Paljastumisen pelko saattaa johtaa alisuoriutumiseen, jossa henkilö toteuttaa omaa pahinta pelkoaan, eli pätemättömyyttä. Harrastelun nimissä on myös turvallisempaa tehdä asioita. Ammattimaiseen työskentelyyn siirtyessä joutuu käsittelemään haavoittuvuuden ja häpeän pelkojaan. Tämä on monelle introvertille ja/tai erityisherkälle moniosaajalle tai monialayrittäjälle tuttu tilanne siinä vaiheessa, kun hän laajentaa osaamistaan uudelle alueelle.
Teeskentely on huijarisyndroomasta kärsivälle todellinen kokemus. Koska itse ei usko itseensä, yritykset pärjätä ja hämätä muita vievät valtavasti voimia ja voivat johtaa epätyypilliseen ja sairastuttavaan käytökseen: introvertti voi pakottautua esiintymään ekstroverttinä, vaatimattomuuteen kasvatettu ryhtyy ylikompensoimaan kerskailemalla tai kiitosvajeesta kärsivä kerjää hyväksyntää vähättelemällä itseään tai imartelemalla toisia. Varjominä vahvistuu. Lopputuloksena ihmisen kuori ja kipuileva sisin, joista kumpikaan ei ole ihmiselle itselleen tai ympäristölleen totta.
Mikä avuksi
Alkuun pääsee tiedostamisen kautta. Hyvänä apuna luotettava ystävä tai perheenjäsenet, joille kokemuksestaan voi kertoa ja jotka ymmärtävästi palauttavat epäilijän kuvitelmistaan maan pinnalle. Arvostetun ja luotettavan henkilön antama yksilöity kiittävä palaute tekee ihmeitä. Jos jollain osa-alueella kokee erityisesti osaamisvajetta, voi sitä suunnitelmallisesti ryhtyä kehittämään.
Todellisuudesta muistuttamaan kannattaa ryhtyä kirjaamaan ylös onnistumisia ja kannustavaa palautetta, ihan niitä kaikkein pienimpiäkin. Ja mieluummin autenttisina, kokonaisina teksteinä tai kuvakaappauksina, jotta sisäinen kriitikko ei mitätöi ansaittua kiitosta.
Terve ja positiivinen työyhteisö tai harrastuspiiri osallistaa sekä hyväksyy kaikki jäsenensä, kannustaa ja kiittää. Joskus on siis myös pohdittava sitä, onko väärässä työpaikassa tai porukassa, jolloin epäpätevyyden, teeskentelyn tai turhautumisen tuntemukset ovat todellisia ja niitä on syytä kuunnella, eikä jäädä odottamaan helpottavaa ”paljastumista”.
Lopeta vertaileminen ja ole itsellesi totta. Omana esikuvanani tässä on vuosien takaa työkaveri, jonka läpikotaista rehtiyttä ja totuudellisuutta tulen aina ihailemaan.
Minä ryhdyn nyt googlailemaan blogikirjoittamisen kursseja.
---
Kumpi on vallalla, sisäinen vai ulkoinen hallinnan tunne: "The continual rejection could make even a rocket scientist feel inadequate, therefore, for those with slightly less shiny resumes, the constant analysis of your perceived worth can wind up reducing it to zero." Eckhart Tolle TV: How to stay sane during periods of career instability
Kuva: Flickr, by Alan Levine
