top of page

Vieraskynä: Rasva suomalaisissa ravitsemussuosituksissa

Rasva on ihmiskeholle tärkeää, mutta ongelmaksi voi muodostua sen liikasaanti. Päivittäiset välttämättömät rasvahapot aikuinen saa noin kahdesta ruokalusikallisesta esimerkiksi rypsiöljyä tai kämmenellisestä pähkinöitä. Rasvaa saadaan paitsi öljyisistä salaattikastikkeista myös maitovalmisteista, leivänpäällisistä, lihasta ja lihavalmisteista, kalasta, pähkinöistä ja siemenistä.

StartFragment

Rasvalla on useita tehtäviä kehossa. Se vaikuttaa muun muassa hormonitoimintaan ja hermostoon sekä soluseinämien rakenteisiin.

Kuva: Syö hyvää, Kuluttajaliitto syohyvaa.fi

Rasvakeskustelu on käynyt ajoittain kiivaana ja kuluttajan näkökulmasta osa ajatuksista tuntuu varmasti olevan sekavia. Miksi jotkut suosivat kylmä- toiset kuumapuristettua öljyä? Miksi joillekin voi on se ainoa oikea levite ja paistorasva?

Suomessa on tehty selvityksiä nykyaikaisista menetelmistä, joilla ruokailussa käytettyjä rasvoja valmistetaan. Niin voin kuin margariininkin prosesseissa käytetään aineita, jotka eivät ole ”luontaisia”, mutta nämä aineet eivät jää valmiiseen tuotteeseen. Amerikkalaisten tuotteiden prosessit ovat erilaisia ja heillä esimerkiksi jää transrasvahappoja enemmän tuotteisiin kuin Suomessa. Usein firmat pelaavat mielikuvilla, joiden taustat voi selvittää vain jos on aihetta pidempään laajasti opiskellut.

Makumieltymyksistä on turha kiistellä. Osa rasvoista on voimakkaamman makuisia ja ne maistuvat joillekin ihmisille paremmin. Esimerkiksi voissa on lähes aina enemmän suolaa kuin margariineissa, joten suolaiseen makuun tottunut henkilö kokee margariinin helposti mauttomana. Kylmäpuristetuissa öljyissä on mukana enemmän makuaineita kuin kuumapuristeitussa.

Moni on varmasti kuullut puhuttavan pehmeistä ja kovista rasvoista. Pääsääntöisesti pehmeä rasva on siis pehmoista, heti käyttövalmista, kun se nostetaan jääkaapista, kova rasva taas vaatii tovin pehmetäkseen huoneenlämmössä. Kovaa rasvaa ovat myös lihan, leivonnaisten ja maidon rasva, pehmeää öljyt ja margariinit samoin kuin siemenet, pähkinät ja kalan rasva.

Kehossa nämä rasvat käyttäytyvät eri tavoin. Jos kehossa ei ole riittävästi pehmeää rasvaa esimerkiksi solukalvojen rakennusaineeksi, on käytettävä kovaa rasvaa, jolloin solukalvosta tulee jäykempi. Esimerkiksi jäykkä solukalvo ei pysty ottamaan kehon sisäisiä viestejä (kuten haiman insuliini) vastaan yhtä joustavasti kuin pehmeästä rasvasta koostunut solukalvo. Kun rasvaa ajatellaan kehon rakennusaineena, on riittävä pehmeän rasvan määrä muistettava.

Ruokavalioon mahtuu myös kovaa rasvaa, jota suurin osa suomalaisista syö päivittäin. Mikäli pysytään kohtuudessa, keho kuluttaa saadun energian, eikä paino-ongelmia synny. Tarkkaa määrää ruoassa on arkisyömisessä vaikea kertoa eri ihmisille, ellei henkilö ole ravitsemusterapeutin vastaanotolla. Siksi yleisohjeissa useinmiten sanotaan, että monellako leipäpalalla olisi hyvä olla margariinia tai miten monta kertaa viikossa kannattaisi kalaa syödä.

Veren rasva-arvoja seuraavien on muuten hyvä muistaa se, että runsas sokeroitujen ruokien ja juomien käyttö samoin kuin kalaöljykapselit nostavat veren triglyseridien arvoja.

D-vitamiinista puhutaan usein rasvojen yhteydessä, sillä rasvaliukoisuutensa vuoksi sitä on lisätty joihinkin ravintorasvoihin. Kalassa D-vitamiinia löytyy luonnostaan. Nuorelle väestölle (2 vk-74 -vuotiaat) suositus on, että vitamiinia tulisi saada ainakin 10 mikrogrammaa päivässä, ikääntyneet (yli 75-vuotiaat) tarvitsevat tuplamäärän. Nuorille (alle 18-vuotiaat) ja ikääntyneille suositellaan ruoan lisäksi tabletteja tai muuta ravintolisää. Liiallisesta saannista on haittoja, sillä runsas D-vitamiinin nauttiminen irrottaa kalsiumia luustosta ilman, että munuaiset ehtisivät poistaa sitä kehosta. Veren D-vitamiinipitoisuuden voi selvittää lääkärin lähetteellä.

Katriina Malkki,

TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti

EndFragment

Tags:

Etsi asiasanoilla
Uusimmat
bottom of page