Vieraskynä: Uhriutuminen
Tässä blogitekstissä ajatuksia aiheesta, jonka olen löytänyt pallona nilkastani useamman kerran. Aihe ei ole helppo, mutta koen tärkeäksi, että uskallamme alkaa tunnistamaan tätäkin puolta itsessämme rehellisesti.
Jokainen meistä on kuullut lauseen "Jokainen on vastuussa omista tunteistaan". Jokainen meistä on myös luultavasti löytänyt itsensä joskus valittamasta siitä, että joku muu valittaa. Ajattelemme, että hänen pitäisi vain ottaa asia vastuulleen ja lakata olemasta asian uhri.
Jossain vaiheessa itsetuntemuksen matkaa saattaa olla kiusaus ajatella, että itse ottaa jo vastuun kaikesta. Hienoa jos todella on näin.
Uhriutumisen tunteet eivät ole yleisesti ihailtuja, joten usein koitamme olla näkemättä niitä, kipein seurauksin. Saatamme jopa alkaa pitää itseämme epäonnistuneena, häpeämme…
Tunteet eivät katoa vaikka miten ajattelisimme valopalloja. On kuitenkin eri asia kohdata tunne kuin jäädä siihen makaamaan. Uhriutumisen tunteita ei kannata tuomita, vaan enemmänkin suhtautua niihin oppien, mitä voin tehdä asialle, miten voin itse ottaa vastuuta asiasta?
Huom! Jokaisen elämä sisältää myös “terveitä uhrauksia”. Tällöin kyse on kuitenkin usein tietoisesta valinnasta, ei uhrauksesta. Tiedämme, että emme voi saada kaikkea ja emme kykene kaikkeen. Jokainen meistä on myös täysin sydämestään ja vapaasta tahdostaan “uhrannut” omastaan auttaakseen toista. Kyseessä on enemmänkin välittäminen ja myötätunto, jotain jota teemme odottamatta vastineita.
Usein käykin niin, että kun lakkaamme “vääränlaisen” uhrautumisen haluamme enemmän auttaa pyyteettömästi ja vilpittömästi. Tässä välillä on kuitenkin usein vaihe, jolloin ensisijaista on huolehtia itsestä ja omasta jaksamisesta. Ja itseasiassa, itsensä huolehtimisen tulisi lähes aina ääripoikkeuksia lukuun ottamatta olla ensisijaista.
Uhriutumisen kaava on jotakuinkin seuraava:
Teen jotain mitä en halua / hyväksyn jotain joka ei tunnu oikealta / annan jotain saadakseni jotain vastineeksi (en tarkoita välttämättä materiaa vaan myös vaikkapa huomiota, apua, tukea, läheisyyttä)
Eli toisin sanottuna tässä kohdin valitsemme uhrata jotain, joka olisi ollut meille itsellemme tärkeää. Sanomme alitajuisesti "ei minulla ole väliä" tai "kunhan sinä hyväksyt minut jos teen näin".
Koska emme saa takaisin mitä odotimme, eli vaikka kiitosta, turvaa, ymmärrystä, läheisyyttä, huomiota, tunnetta että toinen on meistä riippuvainen... me alamme kokea vihaa ja arvostelua toista kohtaan. Koska vihaan liittyy niin paljon tabuja, emme useinkaan osaa tunnistaa sitä merkkinä itsellemme kysyä: Mitä oikeasti itse kaipasin? Mitä olen tehnyt jota en olisi oikeasti halunnut?
Jos emme pääse oppimaan tästä tunteesta ja jatkamme vihan hautomista ja kieltämistä, se usein poksahtaa yli äyräiden, ennemmin tai myöhemmin. Vihan käsittelyyn voi tarvita tukea, itse olen ainakin tarvinnut. Uskalla hakea sitä. Viha itsessään ei ole vaarallista, mutta sen käsittelemättömyys on.
Käsittelemätön viha aiheuttaa uhriutumista. Uhrautuminen on tunnetta, että on toisen armoilla, kykenemätön tekemään itse päätöksiä tai tunnistamaan omaa parastaan.
Kenen elämää silloin elämme?
Usein olemme tätä kierrettä toistaneet lukuisia kertoja, ettemme itse huomaa mitä tapahtuu. Tästä kierteestä voi alkaa irtaantumaan, joskin se kysyy rohkeutta, rehellisyyttä ja suostumista kohdata myös epämukavia tunteita.
Jos sinulla on ollut taipumusta hylätä itsesi ja uhrata elämääsi, toivon että kysyt rehellisesti itseltäsi: Entä jos näin jatkuu vielä vuoden päästä?
Only way out is trough. Elämän arvoinen elämä.
Anna tälle matkalle aikaa, armoa, myötätuntoa ja ymmärrystä.
---
Jos uhriutumisen teeman tutkiminen syvemmin tuntuu sinulle oleelliselta, voit tutkia sitä Tunnetabut verkossa 2 workshopin kanssa. Workshop nyt alennettuun hintaan, vain 10 eur (alennettu hinta voimassa 6.12. asti):
Eevi Minkkinen
Eevi Minkkinen on itsetuntemusohjaaja ja holistinen personal trainer. Eevin tausta on alun perin perinteisen terveydenhuollon parissa. Oma uupumus, loppuunpalaminen ja jatkuva riittämättömyyden tunne saivat etsimään ja tutkimaan ihmisyyttä pintaa syvemmältä. Tänä päivänä Eeville on tärkeää yhdistää sekä psykologista että henkistä lähestymistapaa, jalat maassa. Inhimillisesti ja käytännöllisesti. Henkisyydestäkin voi tulla pakopaikka ja uusi keino suorittaa elämää. Eeville on tärkeää voida työllään välittää ymmärrystä siitä, että meihin jokaiseen mahtuu sekä syvyyttä että keveyttä. Vähän kliseisestikin hän uskoo meidän olevan jokaisen paljon viisaampia kuin itse arjessamme usein muistamme. www.eeviminkkinen.fi
